Olen ollut lapsesta saakka kiinnostunut näyttelemisestä. Se on myös ainoa ammateistani, johon olen saanut korkeakoulutuksen. Yläasteella liityin Porin Teatterinuoriin. Esiinnyin heidän kanssaan koko lukioajan, kunnes muutin Helsinkiin 18-vuotiaana.

Helsingissä näyttelin Ylioppilasteatterissa 1981-1983. Pyrin teatterikorkeakouluun kolme kertaa. Kolmannella yrityksellä pääsin sisälle. Opiskelin Teatterikorkeakoulussa vuosina 1983-1987 ja valmistuin Teatteritaiteen Maisteriksi 1987. Tein jo opiskeluaikanani töitä kesäteattereissa sekä muutamissa elokuvissa. Kun pääsin filmikameran eteen ensimmäisen kerran vuonna 1985, tuntui kuin olisin tullut kotiin. Kamera on suuri rakkauteni.

Koulun jälkeen tein töitä useissa eri teattereissa. Kiinnityksellä olen ollut vain kerran, Lahden kaupunginteatterissa vuoden 1992-1993. Tein myös paljon produktioita, jotka pistin liikkeelle itse. Rakkaimpia näistä ovat Annika Idströmin kirjaan perustuva Isäni, rakkaani Teatteri Jurkassa ja Simone de Beauvoirin kirjaan perustuva Kutsuvieras Lahden kaupunginteatterissa.

1997 Lady Day -näytelmän jälkeen kului lähes 20 vuotta, etten näytellyt teattereissa ollenkaan. Sinä aikana käväisin teatterilavalla Porissa Lainsuojattomat festivaaleilla 24 hr. Plays -tapahtumassa vuosina 2013 ja 2014. Nyt 2020 minut voi nähdä pitkästä aikaa teatterissa Menopaussi musikaalissa Aleksanterin ja Riihimäen teattereissa. Kameran edessä näyttelemistä olen jatkanut koko urani ajan. Elokuva Henkesi edestä 2015 poiki minulle naissivuosa Jussi-palkinnon. Syksyllä 2020 minut näkee Teemu Nikin elokuvassa Nimby.

Ylen Elävässä arkistossa on julkaistu monta tv-elokuvaa ja -sarjaa, joissa olen näytellyt urani aikana. Pakanamaan kartta, Milkshake, Kotikatu ja Raid ovat mm. olleet siellä suosikkien joukossa. On hienoa huomata, miten nämä ohjelmat löytävät Ylen Elävän arkiston myötä uusia katsojia.

Näyttelen edelleen sekä kameran edessä että teatterissa. Eläkkeelle en koskaan jää, ellei ole pakko!